Jones Snowboards

grunge
Näytä suodatin

JONES SNOWBOARDS

Historia Jones Snowboardsin takana on parhaiten kerrottuna Jeremy Jonesin sanoin:

”Olen ollut vuodesta 1983 lähtien riippuvainen vuorista ja kirjoittanut historiani lumilautailun ympärille. Olen ollu aina täysillä mukana alusta lähtien. Haikkasimme laskettelukeskuksien mäkiä ylös ennen kuin lumilautailusta tuli laillista ollessani yhdeksän vuotias. Vietimme öitä autoissa, jotta pääsimme ensimmäisen gondolihissiin. Haikkasimme koko yön rinnettä pitkin, jotta saimmen laskea ensimmäisenä aamunkoitteessa. Ammatti lumilautailijana ei ollut vain ura vaihtoehto. Se oli minun elämäni ja muuta suunnitelmaa ei ollut. 

Nyt melkein 30. vuotta myöhemmin ensi kerrasta laudalla ja olen niin kiitollinen siitä, mitä olen päässyt tekemään lumilautailun saralla. Olen päässyt laskemaan maailman villeimpiä reittejä sekä ollut mukana kehittämässä kymmeniä tuotteita. Olen aina keskittynyt tuotteiden suorituskykyyn. Kuinka voimme tehdä laudoista kestävämpiä, kanteista kovempia sekä laudoista kevyempiä ja samalla kestäviä? 

Perustin Jones Snowboardsin kysymällä yli 200. laskijalta näitä kysymyksiä, jotta voisimme luoda innovatiivisia offari lautailutuotteita jotka kuvastavat intohimoamme. Neljän vuoden säätämisen ja kovan työn jälkeen tuntuu, että olemme vihdoin menossa oikeaan suuntaan. Vuonna 2015 valikoimamme on jo niin suuri, että voit löytää meiltä laudat kaikkeen laskemiseen. Voin henkilökohtaisesti seisoa jokaisen tuotteen laadun ja kestävyyden takana. 

Snowboarding is not my job, it's my life. Jones Snowboards is a natural evolution for me and all the gear we produce is born of my passion for snowboarding and wildernes exploration. Come experience the progressen. Ride With me.”

- Jeremy Jones

 

ILMASTONMUUTOS

Teemme yhteistyötä POW ja 1% For the Planet järjestöjen kanssa torjuaksemme ilmastonmuutoksen sekä minimoidaksemme Jones Snowboardsin ympäristöjalanjäljen. ”Take nothing but pictures. Leave nothing but footprints”. Tämä lause on motto, joka pitäisi aina olla mielessä luonnossa liikkuessa. Meidän pitää huolehtia ympäristöstämme, sillä se tarjoaa meille niin monia mahdollisuuksia ja kokemuksia.

Ostoskori

- +
Sinun ostoskori on tyhjä...